2.5.-23.5.2021 Katri Yli-Erkkilä - Vieraantuneet

27.04.2021

Vieraantuneet -näyttely koostuu valokuvateoksista, jotka ovat vuosilta 2018-2021.

Teoksissani usein toistuvana teemana on vieraantuminen ja sen eri muodot. Vieraantuminen itsestämme, toisista ihmisistä, yhteiskunnasta, humaaniudesta tai luonnosta.

Näyttelyn vanhemmissa teoksissa pääroolissa kommunikoivat kädet. Teosten visuaalisena lähtökohtana on toimineet viittomat.

Uusimmat teokset pohtivat ympäristömme tilaa ja tulevaisuutta. Kuvissa käyttämäni puuntaimet olen ottanut sellaisista paikoista, joista ne raivattaisiin pois lähitulevaisuudessa, esimerkiksi rakentamisen tieltä. Kuvauksen jälkeen istutin taimet uuteen paikkaan.

Teoksissani on usein kierrätysturkiksia. Turkis ilmentää kaiken elollisen, ihmisen, eläimen ja luonnon kärsimystä. Se on kuin taakkana harteilla.

Kuvataiteilija Katri Yli-Erkkilä (s. 1981) asuu ja työskentelee Seinäjoella.

Hän kuuluu mm. Valokuvataiteilijoiden liittoon, Pohjalaiseen Taiteilijaliittoon sekä Seinäjoen Taiteilijaseuraan.

Näyttelyä on tukenut Alfred Kordelinin säätiön Seinäjoen rahasto ja Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut