31.7.-22.8.2021 Piia Koski - Luonnossa

30.07.2021


Näyttelyssä esillä olevien maalausten aiheet tulevat luonnosta ja erityisesti omista luontokokemuksistani. Asun ja työskentelen maalla luonnon ympäröimänä, joten näen ja koen läheltä luonnon ja vuodeaikojen eri ilmiöt. Kerään näkemäni ja kokemani muistiini ja suodatan alitajuntani kautta teoksiini. Maalauksissani on mukana mystisyyttä, sillä sitä luontokokemus parhaimmillaan on. Taustalla on syvempiä ajatuksia ihmisenä ja yksilönä olemisesta ja maailmanmenosta. Teosten eläimet, kasvit, hahmot, maisemat ja luonnonilmiöt yhdessä tai erikseen edustavat metaforamaisesti mielen tai tunteen tilaa. Esimerkiksi maalauksissani eläimet ovat pysähdyksissä ja niiden katse tai asento voidaan tulkita eri tavoin. Ihmisillä on tarve inhimillistää eläinmaailman käyttäytymistä ja luoda näin mielessään omia tunne- ja olotiloja. Olen teosteni kautta luonnon puolesta puhuja. Me ihmiset emme ole yksin täällä, vaikka elämme ihmiskeskeisessä maailmassa ja kaikki tapahtuu meidän ihmisten kautta. Eläimet ja luonto ovat usein niin sanotusti kakkossijalla, vaikka todellisuudessa luonto monimuotoisesti ympäröi meitä ihmisiä kaikkialla. Ja sen hallitseminen ei ole koskaan täydellistä, vaikka kuinka ihminen siihen pyrkii. Maalaukseni muistuttavat, että luonnossa ja sen eläimissä on yhä olemassa jokin mystisyys ja jokin pyhä alkukantaisuus. Nykypäivän hektisessä ja egoistisessa maailmassa voi tämän aistia, kunhan ihminen malttaa hetkeksi pysähtyä. Ja tätä kaikkea kokonaisuudessaan on tärkeää suojella.

Maalaukset ovat esittävyydestä huolimatta abstraktiin ja pelkistettyyn tyyliin taipuvia. Näyttelyn teokset ovat akryylimaalauksia ja joukossa on muutama sekatekniikalla toteutettu teos. Näyttelyn maalaukset ovat vuosilta 2018 - 2021.

Piia Koski (synt.1979) on valmistunut Kankaanpään kuvataidekoulusta kuvataiteilijaksi v. 2005. Hän asuu ja työskentelee Ilmajoella ja hän kuuluu Seinäjoen taiteilijaseuraan ja Taidemaalariliittoon.