29.05.-20.06.2021 Minna Herrala - Animalistic

27.05.2021


Animalistic -Eläinetiikkaa käsittelevä näyttely Minna Herrala

Nostan Animalistic-sarjan piirustuksissani ja installaatioissa esiin yksittäisiä eläimiä/eläinlajeja esimerkeiksi meillä tai muualla maailmassa eläimiin kohdistuvasta epäeettisestä kohtelusta ja hyväksikäytöstä. Etologian uudet tutkimustulokset kyseenalaistavat toistuvasti käsityksiämme siitä,että tunnemme voivamme kohdella eläimiä tuotantovälineinä.

Jokin aika sitten havaittiin esimerkiksi, että kalat tuntevat kipua ja että älykkäimmät eläinlajit kuten mm varislinnut sekä norsut surevat kuolleita kumppaneitaan ja laumansa jäseniä. Useilta eläimiltä mm rotilta on löytynyt kyky tuntea empatiaa. Piirustusten ja installaatioiden oheisteksteissä esiintyvät nämä ja useat muut etologian tutkimustulokset.

Myös ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ehtyminen pakottavat ajattelemaan eläimiä toisin. Maailman villieläinten määrä hupenee kiihtyvää vauhtia. Ihmisten olisi ymmärrettävä, että jokainen eläinlaji on tärkeä osa maapallon luonnon tasapainon ja evoluution kannalta.

Olen mukana Kriittisen eläintutkimuksen verkostossa, jossa näitä asioita käsitellään laajasti eri tutkijoiden ja taiteilijoiden kesken.

ELÃINETIIKKA JA TORJUNTA

Ihmisellä on omituisen kaksijakoinen suhtautuminen eläimiin. Toisen ihmisen lemmikkieläin on toiselle tuotantoeläin. Samalla eläinlajilla voi olla useita eri statuksia, joiden mukaan sitä kohdellaan, ja jonka mukaan se ansaitsee oikeutensa. Eläintarhassa ketun oikeutena on liikkua ja elää rajoitetulla, mutta huomattavasti suuremmalla alueella, kuin lajitoverillaan tarhaketulla. Luonnossa vapaana liikkuvaa kettua metsästetään lähinnä huvin vuoksi.

Olen vuodesta 2011 asti tehnyt eläinaiheista piirros-sarjaa, jossa kuvaan eläimiä siinä statuksensa määrittämässä tilanteessa, johon ihmiset ovat ne asettaneet. Yksin jätetty koiranpentu ansaitsee empatiamme avuttomuutensa ja viattomuutensa ansiosta, mutta kuinka mahtaa olla emostaan erotetun kasvatusiglussa olevan "vasikanleikkeen" laita?

Ja vielä; eri kulttuureissa eläinten status vaihtelee suurestikin. Meille on kauhistus todeta, että Kiinassa tarhataan koiria syötäväksi. Nämä "keltaiset koirat" ovat samanlaisia koiria, joita kiinalaisilla on myös lemmikkeinä. Lihasika elää samantyyppisellä tavalla kuin nämä "keltaiset koirat". Molemmilla on vain yksi status; olla ihmisen ruokaa. Koira ja sika on yhtä älykkäitä eläimiä.