21.10.-14.11.2021 Vaasan Taidegraafikot

21.10.2021

Vaasan Taidegraafikot ry täyttää tänä vuonna 40-vuotta.

Joukkomme koostuu sekä ammattitaitelijoista että osaavista grafiikan tekijöistä, joita yhdistää kiinnostus taidelajin monipuolisuuteen. Vaasassa kasarmialueella oleva työpaja toimii tapahtuma- ja kokouspaikkana sekä lähialueella asuvien graafikoiden työhuoneena. Jäseniä on myös muilta paikkakunnilta, kuten Närpiöstä, Pietarsaaresta ja Uudestakaarlepyystä. Syksyn aikana pidämme kolme näyttelyä, joista kaksi on esillä Vaasassa ja kolmas Seinäjoella.

Alun alkajaan kiinnostus taidegrafiikkaan syntyi Jorma Haaviston kurssilaisten keskuudessa. Yhdistys perustettiin 1981, mutta jo sitä ennen taidegrafiikan tekeminen oli aloitettu vanhan postitalon kellarissa. Vaasan kaupunki vuokrasi muutamaa vuotta myöhemmin graafikoille sopivan tilan Palosaarelta, jolloin toiminta varsinaisesti alkoi näyttelyiden ja uusien jäsenten hankkimisena. Sen jälkeen muuttoja on ollut vielä pari; Vaskiluodon luotsitalon kellarista Kasarmialueen Stalli-rakennukseen.

Yhdistyksen tavoitteisiin kuuluu edelleenkin taidegrafiikan tunnetuksi tekeminen, grafiikoiden ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen sekä kurssien että näyttelyiden järjestäminen. Työhuone on vuosikymmenten aikana tukenut taidegraafikoiden mahdollisuutta työskennellä erilaisten tekniikoiden parissa. Perinteisten työtapojen rinnalle pajalle on tuotu niin myrkyttömiä kuin valotusmenetelmiin perustuvia tekniikoita.

Syksyn näyttelyiden teemana on LÄPINÄKYVÄ / TRANSPARENT. Läpinäkyvyys voidaan ymmärtää monella tavalla, sekä konkreettisesti että symbolisesti. Läpinäkyvyyttä peräänkuulutetaan tämän päivän yhteiskunnassa monelta taholta, niin yritys- kuin yhdistystoiminnassa. Läpinäkyvyys on myös läsnä arjessamme esineinä ja ajatuksina. Taidegrafiikassa teema tulee esille mm. värien läpikuultavuutena ja kuvien kerroksellisuutena.

Kuraattorina toiminut Petra Koivisto kertoo:

Halusin luoda tilaan näyttelyn, missä teokset olisivat vuorovaikutuksessa. Loisivat yhdessä ehyen kokonaisuuden. Mutta kuitenkin toisivat 6 erilaista lähestymistapaa Läpinäkyvä teemaan. Läpinäkyvyys voi olla konkreettista tai ajatuksellista töitten takana. Läpinäkyvä sanana tuo minulle mieleen keveyden, ilmavuuden. Tämä oli myös johtoajatukseni näyttelyä koostaessani.

"Taideteos tekee taiteilijan läpinäkyväksi", sanoo yksi näyttelyn taiteilijoista Timo Konttinen.