30.3.-23.4.2023 S. Rajala - SUVUSTA, SURUSTA JA IHMISYYDESTÄ
Suru ja menetys ovat universaaleja tunteita. Ihmiskunnan näkökulmasta ne ovat jokapäiväisiä,väistämättömiä, jatkuvia ja siten arkisia. Yksilölle ne ovat kuitenkin ainutkertaisia ja niin valtavia, että ne voivat musertaa alleen. Surun hetkellä oma maailma pysähtyy, mutta muu maailma jatkaa eteenpäin.
Esikoisnäyttelyni koostuu pääasiassa peilin kautta maalatuista omakuvista sekä sukualbumeiden uudelleentulkinnoista. Myös lapsihahmot toistuvat teoksissa muistuttaen ihmisen elinkaaresta ja sukupolvien jatkuvasta ketjusta.
Maalaus ja materiaaliteknisellä puolella näyttelyäni värittävät epätavalliset valinnat ja uusien tekniikoiden rohkea kokeilu: akvarellia MDF - levyll, öljyväriä pitsiliinalle ja hauraan oloiseksi nipistelty keramiikkaa.
Olen Vapaassa taidekoulussa ja Helsingin taiteilijaseuran kuvataidekoulussa opiskellut taiteilija Ylöjärveltä. Näyttelyprojektiani sävytti paitsi valittu teema ja tekniikkakokeilut , myös toisen lapseni odotus.