3.4.-27.4.2025 Ida Nisonen - ANNA
Ida Nisosen näyttely Varikkogalleriassa esittelee hänen uusimman teossarjansa, joka koostuu syanotypiavedoksista kankaalle sekä installaatioista. Teosten keskiössä on naiskeho ilman kasvoja ja raajoja, manipuloituna erilaisilla sidoksilla. Kehot on asetettu voimakkaisiin asentoihin, joissa korostuvat ihon poimut ja puristusjäljet. Näyttelyssä nähdään myös hiillostettuja puuelementtejä, kupariputkea ja kiviä, jotka täydentävät kokonaisuutta.
Syanotypia (blueprint) on historiallinen valokuvamenetelmä, jossa kaliumferrisyanidin ja ammoniumferrisitraatin muodostama valoherkkä liuos reagoi auringon- tai UV-valoon. Herkistämisen jälkeen kuva paljastuu vesipesussa ja saa sille ominaisen, syvän sinisen sävyn. Menetelmän kehitti Sir John Herschel (1842), mutta sen vei taiteellisen ja tieteellisen tutkimuksen piiriin Anna Atkins (1799–1871), joka kehitti tekniikan huippuunsa. Hänen teoksensa Photographs of British Algae: Cyanotype Impressions (1843–1853) oli ensimmäinen valokuvakirja ja merkittävä edistysaskel valokuvallisessa dokumentoinnissa.
Atkinsin tutkimustyö perustui kasvien keräämiseen, prässäämiseen ja litistämiseen paperin ja lasin väliin – prosessi, joka rinnastuu näyttelyssä naiskehon kontrollointiin ja muokkaamiseen eri aikakausina. Näyttelyn nimi ANNA viittaa sekä Anna Atkinsin perintöön että sanan käskymuotoiseen merkitykseen suomen kielessä. Se symboloi kulttuurisia ja sosiaalisia kaksoisstandardeja sekä naiskehoon kohdistuvia vaatimuksia.
ANNA käsittelee naiseuden esittämistä ja vallan kuvastoa historian, lääketieteen, taiteen ja populaarikulttuurin kautta. Syanotypian prosessissa valo ja vesi tekevät naiskehon näkyväksi – aivan kuten naisen keho on ollut historian saatossa jatkuvasti katseen ja määrittelyn kohteena. Atkins dokumentoi kasvit pakottamalla ne tiettyyn muotoon – ANNA tekee saman naiskeholle, rinnastaen naisen ja luonnon kohtalon: molemmat ovat olleet katseen ja hallinnan kohteita.
Vöiden ja köysien kiristämät kehot tuovat mieleen korsetit, sidokset ja kulttuuriset paineet, jotka ovat muokanneet naisen ruumista niin konkreettisesti kuin symbolisestikin. Näyttely toimii vertauskuvana siitä, kuinka historialliset vallan rakenteet ja kulttuuriset kuvastot eivät ole kadonneet, vaan ne nousevat yhä uudelleen esiin – kuten kuvat vedessä.