08.06.-03.07.2022 Taru Salonen - TOISAALTA
TOISAALTA on taidegraafikko Taru Salosen yksityisnäyttely. Taidenäyttelyn aiheena ovat ladot. Salosen puupiirroksissa ladot ovat ajan ja sään hapertamia maisemallisia kiintopisteitä ja ihmisen jälkeä ympäristössä. Ladot edustavat pysyvyyttä, kontrastina ympäristön muutoksille ja luonnon syklisyydelle. Latojen kautta Salonen tutkii suhdettaan kollektiiviseen sielunmaisemaan.
Näkökulma teemaan on ohikulkijan. Ladot matkan varrella voimistavat vierauden tunnetta ja ajasta ja paikasta irrallaan olon kokemusta. Ohilipuva maisema on kuva, johon upottaa omat ajatuksensa. Näkymä ruokkii ja heijastaa sen hetkistä mielentilaa.
Lato on anonyymi ja asumaton, samalla kuitenkin se on tuttu kaikille. Toisaalta lato on etäinen paikka, jossa ei lomailla. Lato on tienvarressa, peltojen keskellä tai metsän reunassa. Lato on rajattu tila, joka piilottaa ja suojaa. Toisaalta ladon seinistä paistaa päivä läpi ja lato on kuin sälekaihdin silmien edessä. Aika ja historia puhkovat ladon seiniä. Tänä keväänä maailman tapahtumat vaikuttivat Salosen taiteelliseen työskentelyyn. Toisaalta ilmestyi uhkaa ja pelkoa, mikä jätti jälkensä kuviin.
Taru Salonen on kuvataiteilija ja kuvataideopettaja, joka asuu ja työskentelee Turussa. Hänen pääasiallinen menetelmänsä on yhden laatan puupiirros. Teoksissaan Salonen yhdistää maalauksellisuutta ja graafista kaiverrusjälkeä. Varikkogallerian näyttelyteokset ovat valmistuneet vuosina 2021-22. TOISAALTA-näyttely saa jatkoa uutena näyttelykokonaisuutena joulukuussa Joella Galleriassa Turussa.
Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.